TIETOA MUISTIHÄIRIÖISTÄ
KYSY MEILTÄ
Muistitoiminnoissa tapahtuu ikääntyessä muutoksia. Tavallista on esimerkiksi nimien, esineiden tai puhelinnumeroiden unohtelu. Ympäristön aiheuttamat häiriöt, oma väsyminen tai masentuneisuus vaikeuttaa muistamista. Asioiden mieleen painaminen ja mielestä palauttaminen vaativat hieman pidemmän ajan. Kokemukset, taidot ja viisaus karttuvat läpi elämän, jolloin ikääntyminen oikeastaan vaikuttaa muistitoimintoihin myönteisesti.
Dementoitumisella tarkoitetaan sitä, että ihmisellä on muistihäiriön lisäksi myös muita arkielämässä selviytymistä vaikeuttavia muutoksia. Tällaisia ovat esimerkiksi asioiden nimeämisen vaikeus, toiminnan suunnittelun, toteuttamisen ja arvioinnin heikentyminen tai käyttäytymisen muutokset.
Dementoitumisen taustalla on neurologinen sairaus, yleisimmin Alzheimerin tauti.
Ihmisellä on oikeus saada tietää, mikä dementoiva sairaus hänellä on sekä saada lääketieteellistä hoitoa ja kuntoutumisen tukea sairauden eri vaiheissa. Useissa kunnissa on muistihoitaja, jonka kautta voi hakeutua tutkimuksiin. Jos itse tai läheinen on huolissaan muutoksista, niin aina on syytä selvittää, mistä ne johtuvat.
Pohjois-Karjalan Dementiayhdistyksen toiminnan tavoitteet ja arvot:
Jaamme tietoa dementoivista sairauksista, niiden hoidosta sekä sairastuneiden ja heidän omaistensa oikeuksista,
vaikutamme kunnalliseen päätöksentekoon, jotta dementoituvien ihmisten ja heidän omaistensa tarpeet otetaan huomioon tasapuolisesti koko Pohjois-Karjalassa.
Toimimme vuorovaikutuksessa eri yhteistyötahojen kanssa.
Näkyvästi toimimalla vaikutamme asenteisiin ja lisäämme ymmärtämystä dementoivista sairauksista.
Toteutamme hankkeita, joissa testataan, kokeillaan ja kehitetään uusia toimintamalleja sairastuneiden hoidon kehittämiseksi sekä heidän omaistensa tukemiseksi.
Olemme toinen toistemme rinnalla kulkijoita.
Yhdistyksen hallitus
Hallituksessa toimivat puheenjohtajana Liisa Luostarinen, varapuheenjohtajana Arja Jämsén ja jäseninä Riitta Hirvonen, Matti Jeskanen, Helena Järvinen, Juhani Kuittinen, Hilkka Sidoroff, Kirsi Tanskanen ja Jaana Tuomikoski.