MUISTILUOTSI Pohjois-Karjala
Muistiluotsien laatulupaus
Muistiluotin tehtävänä on varmistaa maakunnassaan, että muistisairaat ja heidän perheensä saavat riittävästi tietoa muistisairauksista, ohjausta ja neuvontaa näihin liittyvistä palvelu- ja tukimuodoista ja mahdollisuuden osallistua heille tarkoitettuihin, arkea helpottaviin toimintoihin. Muistiluotsit toimivat maakunnassaan sen puolesta, että muistisairaalla ja hänen perheellään olisi mahdollisuus vaikuttaa ja osallistua täysvaltaisena jäsenenä omassa toimintaympäristössään.
Perhe tai sen jäsen voi kokea voimavarojensa olevan liian vähäiset arjessa selviämisessä. Muistisairautta sairastava tai hänen läheisensä voi kokea muutoksia, joita on vaikea ymmärtää tai he kaipaavat lisää tukea muuttuneeseen kanssakäymiseen sekä vinkkejä toisilta samankaltaisessa tilanteessa eläviltä. Kun muistisairaus todetaan alkavassa vaiheessa, niin parhaan kuntoutumisen tuen voi saada tulemalla mukaan kuntouttavaan toimintaan mahdollisimman varhain. Elämä on varsin tavallista sairaudesta huolimatta. Tällöin on hyvät mahdollisuudet varautua ja ennakoida tulevaa. Työikäisenä tai pian eläkkeelle jäämisen jälkeen sairastuneiden tarpeet ovat erilaisia kuin vanhempana sairastuneilla.